Kangasostoksia






Kankaita on tullut tässä ostettua ja nyt kokosin ne ja näpsäsin kuvan. En olekkaan aikoihin ostanut uutta kangasta, joten nyt hyvällä omalla tunnolla sitten ostin hiukan ihan uuttakin kangasta. Ensimmäinen kukallinen kangas on niin minun lemppari. Löysin sen Etsystä (MoonParade), tämä on vintagekangasta, tosin kyllä käyttämätöntä. Pari pussukkaa olen jo tästä leikannut, mutta odottelee vielä ompelua. Toisena kankaana on kirpputorilöytö (4euroa), tätä on yli kaksimetrinen pala. Ihanat värit kankaassa ja tästä voisi tulla ainakin laukku jos toinenkin. Viimeisenä kankaana on eurokankaan palalaatikoista löytyneitä kesäisiä kankaita. Näistäpä taitaa tulla rimpsuhameita kesäksi.

Viimeisinä, mut ei vähinpinä on mieheni siskolta lahjoittamat ihanaakin ihanimmat retrotakit. Nämä ovat lasten vanhat takit, joista aion hyödyntää nämä kankaat jollakin tapaa. Takit sinäänsä eivät ole oikein enää hyvässä kunnossa, mutta kankaat pääsevät varmasti johonkin vielä. Kiitos Annikalle vielä näistä!

Tällä hetkellä kaikki ompelutyöt tuntuu olevan niin lukossa, mikään ei oikein luonaa eikä mitään saa aikaiseksi. On vaan niin paljon ideoita mitä tekisi mieli kokeilla, mutta mitään ei saa aloitettua kun tekisi mieli tehdä kaikki heti :) Ehkä se tästä taas, mutta nyt pihalle nauttimaan auringosta!

Kommentit

  1. Ihania kankaita. Enpäs ole muuten noin kivoja kesämekkokankaita Eurokankaasta löytänytkään. Ehkä olin hieman etuajassa liikenteessä. Pitää varmaan taas joku päivä lähteä penkomaan.. Aurinkoista päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihania kankaita olet löytänyt. :) Munkin olisi tarkoitus Eurokankaassa tänään poiketa, kun huomasin, että multa uupuu vaaleanpunainen saumurilanka.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kankaita! Nauti pari päivää auringosta ja kohta taas ompeluttaa!

    VastaaPoista
  4. Voi miten kivoja kankaita! Odotan innolla valmiita rimpsuhameita.

    VastaaPoista
  5. Jään innolla odottamaan mitä ideoita sinulla on mielessä.
    Mahtavia kankaita! Ja ihan huippua kun aurinko paistelee ♥

    VastaaPoista
  6. Upeita kankaita, etenkin noi takkikankaan!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania kankaita...minulla sama ongelma ideoita aivan valtavasti, mutta aloittaminen viivästyy kotikiireiden vuoksi. Sinun työt on hienoja ja hyvin tehtyjä. Terv. Saritas

    Ps. saan ittekkin nettisivut jossain vaiheessa...se on siis vaiheessa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti