Elossa ollaan!




On kyllä uskomatonta. En ole sairastanut sitten lapsuus ajan juuri ollenkaan, tai hyvin vähän kuitenkin. Maximissaan kerran vuodessa jokin pikku flunssa. Mutta nyt siis tuntuu että tätä sairastelua jatkuu kuukausi toisensa jälkeen. Vähän aikaa ollaan kaikki terveenä kunnes jollekkin iskee joku flunssa. Aluksi oli Neela kipeänä, pienesä kuumeessa ja flunssassa. Nyt tämä täti on sairastanut kotona jo koko tämän viikon eikä loppua näy :(


Kovasti on kutkuttanut nuo Helsingistä ostamani kankaat, mutta kun ei vaan jaksa. Jotain hyvin pientä sentään olen jaksanut tehdä. Eihän sitä kokopäiviä jaksa vaan sohvalla maata. On ollut jo kesästä asti työn alla Piltti-lehden mukana tulleet muistipelin kuvat. Olin jo kesällä pessyt tarvittavan määrän Pilttipurkkien kansia. Niitä sitten leikkelin ja liimailin Neela apunani. Sitten hurautin vielä pienen pienen pussin pelille. Ei Neela kyllä vielä peliä tietenkään pelaa, mutta onhan noita kansia kiva ottaa pussista ja kuljettaa pitkin kämppää :)

Tälläistä siis kuuluu meille! Nautitaan syksystä kun sitä on vielä jäljellä!

Kommentit

  1. Oi sie olet jo tuon pelin saanut kasaan. Minulla on vielä korkkien keräys kesken. Meidän 2- ja 4-vuotiaat kun vetelee pilttiä niin paljon. :D Eiköhän kohta mekin saada tuo peli aikaan.
    Koittakeehan parantua! Täällä myös syysflunssaa podetaan.

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista!
    Tääl oli jo muutama korkki jammattuna, mut sit ne meni tuonne keräykseen, ku tuntu etei saa aiakiseksi tehtyä... mut ainhana noitkorkkeja tulee lisää, kuvat on jemmassa :)

    VastaaPoista
  3. Meidän perheessä oli myös yhtenä sylksynä/talvena jatkuvaa sairastamista, jolloin meitä lohduteltiin siinä antibioottiviidakossa, että kun siitä selviätte, ette todennäköisesti sairasta kuukausiin mitään. Ja niinhän siinä kävikin - nyt siitä alkaa olla pari vuotta, ja edelleenkin sairastellaan tosi harvakseltaan. =)

    VastaaPoista
  4. Hus taudit ja pöpöt! Meillä on myös tuo peli ja on kyllä siinä kätevä, että ei mene kulmat ruttuun. Voisihan tuollaisen tehdä ihan omilla piirroksillakin. Korkkeja tulee nyt vähemmän, kun ollaan yritetty niissä tetroissa ostaa hedelmäsoseet.

    VastaaPoista
  5. Minä sain kaverilta ison läjän nuita kansia ja oon leikellyt kankaista kivoja kuvia niihin. Vieläkö sais kuvat kansiin liimattua :)Kiva idea, nuita on varmasti helpomipi nostaakkin pienen kätösin.

    Pikaista paranemista! Muistathan syödä d-vitamiinia?

    VastaaPoista
  6. Aika ihana idea Piltiltä! Ja osaan kuvitellakuinka mukavasti pussi korkkeineen kalisee :)

    Saara

    VastaaPoista
  7. Hieno idea,,,tarvii varmaan alkaa myös kerää :)

    VastaaPoista
  8. Tulipa mieleen, että mulla odottaa tuolla kirjahyllyssä samainen muistipeli kokoamistaan. Tästäpä sain idean tehdä sille myös säilytyspussukan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti