Suuri Pussukkajahti!


Oli vuosi 2010 kun tein ensimmäisen ompeluohjeen blogiini. Yllätyin suuresti kuinka paljon siitä on ollut ompelijoille apua ja näinkin pienellä eleellä olen saanut antaa monelle hyvän mielen ja uskalluksen aloittaa ompeluharrastus. Siitä onkin tullut vuosien saatossa blogini luetuin postaus (pussukkapostauksen katselukertoja on kertynyt kaiken kaikkiaan 72 000!).

Tämän sekä kuusivuotiaan blogini kunniaksi haluankin järjestää suuren 

PUSSUKKAJAHDIN.

Ajatuksena on kerätä kasaan kuvia pussukoista, jotka on tehty pussukka kaavallani (kaava ja ohje löytyy täältä). Se voi olla tuunattukin versio, mutta pääasia on, että lähtökohtana on ollut Pussukka-kaava. Kuvien ei tarvitse olla mitenkään erityisiä, pikainenkin kuvaotos kelpaa oikein hyvin. Kaikenlaiset kuvat ovat siis tervetulleita.

Tavoitteenani on koota kuvakollaasi, josta lukijat voivat ihailla ihmisten kädentaitoja ja nähdä miten yhdestä ohjeesta syntyy niin erilaisia ja yksilöllisiä käsitöitä. Jotta saadaan tempauksesta vielä kivempi, lupaan järjestää arvonnan kuvan lähettäneiden kesken. Palkintoina ovat alla olevat pussukat. Arvontalipukkeen saat jokaisesta lähettämästäsi kuvasta.

Voit lähettää kuvan/kuvat minulle joko sähköpostilla osoitteeseen emmi.laaksonen84@gmail.com tai jaa kuvasi Instagramissa ja liitä siihen mukaan hästagi #pussukkajahti. Voit myös lisätä alle kommentteihin suoran linkin sivuille, joista kuva löytyy (esim. oma blogisi). 

Huomioithan, että lähettämällä kuvasi (johon sinulla täytyy olla oikeudet), annat minulle oikeuden julkaista se sivullani osana kuvakollaasia. Muista mainita myös jos haluat kuvan yhteyteen nimesi tai nimimerkkisi.

Lähdethän mukaan tempaukseen niin saadaan suuren suuri kollaasi aikaiseksi?! :)

(Jahtaan pussukoita 31.5.2015 asti)

EDIT: Jatketaan aikaa 14.6.2015 saakka!

PUSSUKKAJAHTI ON PÄÄTTYNYT.

Arvon nämä pussukat kuvan lähettäneiden/jakaneiden kesken:




Kommentit

  1. Hei, tuossa linkit mun pussukkapostauksiin:

    http://adelheidi79.blogspot.com/2015/03/pikku-pussukoita-ja-tilda-maatuskoja.html

    ja

    http://adelheidi79.blogspot.com/2015/04/nukenmekko-sisutustaulu-ja-trikoohuivit.html

    VastaaPoista
  2. Tässä eräs monista pussukoista, jotka olen ohjeellasi tehnyt. Olen käyttänyt ohjettasi myös oppilaideni kanssa. Kiitos! Ohje on loistava! http://norppastiina.blogspot.fi/2011/02/ystaville.html?m=1

    VastaaPoista
  3. Tässä linkit kahteen pussukkapostaukseen vuodelta 2010! :)

    http://caorann.blogspot.fi/2010/07/pienta-varkkaysta.html
    http://caorann.blogspot.fi/2010/06/kesakuukin-kohta-ohi.html

    VastaaPoista
  4. Sähköpostia laitettu :) Ihania pussukoita arvonnassa, varsinkin oranssi ja tuo tähti/pallokuvioinen ovat valtavan kauniita!

    VastaaPoista
  5. Osallistunpa minäkin. Oman kaavoillasi tehdyn pussukkani löydät täältä : http://kotonaanninkanssa.blogspot.fi/2015/05/aikaan-valkovuokkojen.html

    VastaaPoista
  6. Vuodatus aikoinaan hävitti lähes kaikki kuvat vanhasta blogistani, joten tässä vain muutama mitä olen tehnyt
    http://delffi.vuodatus.net/lue/2010/12/meikkipussi
    http://delffi.vuodatus.net/lue/2011/06/pussukka-yo-lahjaksi
    http://delffi.vuodatus.net/lue/2011/06/pussukoita

    VastaaPoista
  7. http://repsupuuhaa.blogspot.fi/2012/06/koska-pussukoita-ei-koskaan-ole-liikaa.html Näihin tein sisätaskuja ja lokeroita perusohjeen lisäksi. Näiden lisäksi olen tehnyt aikana ennen blogia itselleni ihanan ison meikkipussin,siitä on vetskarin vetonupikka rikki mutta silti edelleen käytössä, sit tajusin tänään mummon luona käydessäni, että hänelläkin on mun tällä ohjeella tehty pussukka käytössä (kuten myös äidilläni ja toisella mummulla) mutta niistä ei ole kuvatodisteita. :) Monikäyttöinen ohje siis,kiitos!

    VastaaPoista
  8. Kuvakollaasi pussukoista on hyvä idea! Mä ainakin olen tosi kiitollinen sun pussukkaohjeesta, se sai mussa aikaan pussukkavillityksen, joka tosin on sittemmin onneksi hieman laantunut, muutoin varmaan hukkuisin pussukoihin. Täällä eräs mun vanhoista pussukkapostauksistani: http://kukkarukkanen.blogspot.fi/2010/11/sateen-jalkeen-paistaa-aurinko.html Toi pilvipussukka on ehkä oma suosikkini tekemistäni pussukoista.

    VastaaPoista
  9. http://www.mammaankka.blogspot.fi/2015/01/aloitteleva-ompelijatar-ja-pussukat.html

    VastaaPoista
  10. http://www.mammaankka.blogspot.fi/2015/02/pussukoita-ja-simpukoita.html

    VastaaPoista
  11. Kiitos pussukkaohjeestasi. Laitoin sähköpostia ja tässä vielä blogini :) http://norandan.blogspot.fi/2015/05/lahjuksia.html

    VastaaPoista
  12. Tässä minun tekemä pussukkainen parin vuoden takaa. Usemmankin olen tehnyt, mutta niistä ei löytynyt kuvaa. :) linkki: http://kankaankesyttaja.blogspot.fi/2012/09/pussukka-ja-vauvan-tossut.html?m=1

    VastaaPoista
  13. http://magdalart.blogspot.fi/2015/05/pussukasta-on-moneksi.html Heippa! :) Tässä minun panokseni kisaan! Kiitos ohjeesta, siitä on ollut paljon hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisätietoja luettuani toivon siis että jos kuva pääsee kollaasiin niin siinä lukisi blogin nimi. :)

      Poista
  14. Olen tehnyt useamman pussukan tuolla ohjeellasi ja ainakin tämmöiset vanhat postaukset löysin, missä olen sillä ommellut:

    http://nauravanappi.blogspot.fi/2011/06/blogihiljaisuus-peruttu-paivaksi.html
    http://nauravanappi.blogspot.fi/2011/03/kevatta-on.html
    http://nauravanappi.blogspot.fi/2011/02/ala-tule-kylma-paiva-tule-lammin-paiva.html

    Tuolloin olin aloitteleva ompelija ja oli todella tarpeen hyvät, kuvalliset ohjeet :)

    VastaaPoista
  15. Minä olen tehnyt montakin pussukkaa tällä ohjeella. Muun muassa kerran kymmenen, jotka lähtivät täytettyinä lahjoiksi tarhan tädeille. Tässä pari, jotka löytyivät blogista:
    http://harakkahammas.blogspot.fi/2013/09/lahjoja.html
    http://harakkahammas.blogspot.fi/2013/10/roosa-nauha-paiva-410.html

    VastaaPoista
  16. Melkein jo unohdin! Mutta maili laitettu! Ihana toi värikäs kolmiokangas! Miten mä en koskaan löydä tommosia kivoja (joustamattomia) puuvillakankaita.

    VastaaPoista
  17. Kiitokset hyvästä ohjeesta. Näitä tuli muutama väännettyä kiitokseksi läheisille, kuvat löytyvät instasta. :)

    VastaaPoista
  18. Sähköpostia lähetetty ja kiitos kivasta ohjeesta!

    VastaaPoista
  19. Heippa!
    Sähköpostia laitettu tulemaan pussukoista :) Ohje on ihana ja selkeä, kiitos siitä!
    -Majastina

    VastaaPoista
  20. Mites mulla meinas mennä Pussukkajahti kokonaan ohitse..mut vielä ehdin:
    http://millamari.blogspot.fi/2011/12/lahjuksia-osa-2.html
    http://millamari.blogspot.fi/2014/05/kiitokset.html
    http://millamari.blogspot.fi/2015/05/heipat.html
    12 kpl kaikenkaikkiaan - kaava on ollut tosi hyvä, kiitos siitä :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti