Loppukesän ompeluita ja kuulumisia







Kesä oli ja meni. Kaikenkaikkiaan kesä oli oikein onnistunut ja mukava. Paljon tuli uusia muistoja ja kokemuksia. Ei mitään suurensuuria tekoja, mutta ehkäpä kesäillat mökillä ja koko perheen pienet matkat ovat jäänneet päällimmäisinä mieleen.

Kesällä vietettiin monia synttäreitä ja tämä mekko oli yksi synttäreille valmistuneista mekoista. Kuosi on omaa kädenjälkeäni ja kaava löytyy Ottobre lehdestä (taisi olla melkein uusimpia lehtiä, haen numeron jos joku sitä kaipailee) Mekon kaveriksi tein kesäiset leggarit tähtitrikoosta.

Leggareissa näkyy nyt uusi lappu, joita tilasin jo keväällä. Olivat kyllä onnistuneet ja palvelu oli loistavaa. Laput tilasin Sominesta.


Lintukuosista tuli tehtyä toinenkin paita synttäreille viemisiksi.





Tämä paita lähti kymmenvuotiaalle kummitytölle. Kun ei olla tekemisissä kovin usein niin aina ei pysy mukana tytön vaatemieltymyksistä tai lempiväreistä tai väreistä, jotka eivät kelpaa alkuunkaan.

Näitä kankaita hypistelin kesällä Eurokankaassa ja olin vallan ihastunut kuoseihin. Niitä pyörittelin kauan ja mietein, onko ne liian hempeitä ja vaaleanpunaisia. Lopulta otin riskin ja nappasin kankaat mukaan. Niistä ompelin kesäisen kepeän pitkähihaisen. Jännityksellä odotin, mitä sankari oli mieltä ja helpotukseni oli suuri kun paita oli erittäin mieleinen. :) Voi kuinka kummitädin sydän suli kun neiti tykästyi siihen ihan aidosti ja oikeasti.



Sitten kävin pari viikkoa sitten Nappinjan luona. Hänellä on toimipiste melkein kuin naapurissa, joten eiköhän se ole jopa velvollisuus mennä käymään siellä. Sieltä lähti mukaan pandakangas, joka oli heti tytön lemppari ja samana iltana siitä omepelinkin paidan. Toinenkin kangas lähti mukaan, mutta siitä enemmän myöhemmin.

Näillä kuvilla kohti syksyä! :)

Kommentit

  1. Kivoja vaatteita olet ommellut! On upeaa onnistua ompelemaan mieluisa lahja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitäisi aina osata arvostaa niitä ihan tavallisia paitoja ja housuja joita tekee. Niitähän juuri tulee aina käytettyä eniten. :)

      Poista
  2. Mukavan näköisiä vaatteita. Inspiroivaa syksyä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti