Monet ovat kyselleet, miten näitä vetoketjullisia pussukoita teen, joten nyt vihdoin sain tehtyä kuvallisen opastuksen siitä miten itse teen näitä pikku pussukoita, jos vaikka tästä olisi jollekkin apua ja innostaisi muutkin pussukoita tehtailemaan. Tämä on mielestäni hyvä perusohje ja tätä sitten viemällä pidemmälle ja muuttamalla muotoa ja kokoa voi tehdä melkeinpä mitä vain. Mutta tässä tulee siis ohje ja toivon, että siitä saa selkoa. Ja harmikseni huomasin, että ohjeen ymmärtämisen kannalta valkoinen tausta ja valkoinen vuorikangas ei olekkaan ihan paras yhdistelmä. :)
Oman kaavani voit ladata itsellesi pdf:nä tästä linkistä. Kaavan käyttö sallittu yksityiseen käyttöön.
Pussukkaan tarvitaan päällikangas, vuorikangas ja halutessaan tukikangas sekä 15cm vetoketju (pidempikin käy, mutta leikkaa ylimääräinen pois). Tukikangas antaa pussukalle ryhtiä. Itse käytän silittämällä liimautuvaa tukikangasta, jonka silitän päällikankankaan nurjallepuolelle kiinni.
1. Aseta kaava taitteelle, lisää 1cm saumanvara ja leikkaa kaikista kankaista yksi kappale. Silitä tukikangas kiinni. Jos haluat ommella pussukkaan merkin, tee se tässä vaiheessa, ennen osien yhteen ompelua.
2. Aseta vetoketju ja päällikangas oikeat puolet vastakkain ja lisää vielä vuorikangas oikea puoli vetoketjun nurjaapuolta vasten kuten kuvassa. Vetoketju jää kankaiden väliin. Neulaa ja ompele yläreuna ompelukoneen vetoketjujalalla läheltä vetoketjun reunaa. Huom! Jätä vetoketju auki, jolloin pussin kääntäminen ympäri lopussa onnistuu.
3. Käännä reuna oikeinpäin ja ompele yläreunaan halutessasi tikkaus (itse en ole ommellut). Ompele nyt toinen reuna kuten ensimmäinenkin (päällikankaat vastakkain ja toisella puolella vuorikankaat vastakkain).
4. Ompele seuraavaksi sekä päällikankaan, että vuorikankaan reunat. Aloita aina pohjasta ja päätä lähelle vetoketjua, mutta ei kuitenkaan aivan kiinni vetoketjuun. Jätä pienen pieni väli ennen yläreunan suoraa (näin valmiissa pussukassa yläkulmat menevät siististi). Katso lähikuva yhdyskohdista. Muista jättää vuorikankaan toisen sivureunan keskelle kääntöaukko!
5. Ompele kaikki neljä kulmaa. Itse käytin saumuria, mutta myös ompelukoneen suoralla tämä onnistuu yhtä hyvin.
6. Käännä pussukka nyt oikein päin vuorissa olevan reiän kautta.
7. Tarkista, että kaikki näyttävät hyvältä, vetoketju toimii ja kulmat asettuvat hyvin paikoilleen.
8. Ompele vuorissa oleva kääntöaukko umpeen.
9. Vielä silitys ja pussukka on valmis!
Mielelläni kuulisin mielipiteitä ohjeesta. Jos et jotain kohtaa ymmärtänyt niin laita ihmeessä kommenttia. Haluan muokata ohjetta mahdollisimmat selkeäksi! :)












Todella selkeät ohjeet, vaikken vielä kokeillutkaan ompelua. Uskon että näillä kyllä onnistuu! Kiitos!
VastaaPoistaTätä on odoteltu, täytyykin kokeilla heti sopivan tilaisuuden tultua. Kiitos ohjeesta, tuntuu tässä vaiheessa ihan selkeältä!
VastaaPoistaKiitos ohjeesta, tuota pitää kokeilla! =)
VastaaPoistaHienon selkeät ohjeet. :)
VastaaPoistaHieno ohje!
VastaaPoistaOhje vaikutti helposti ymmärrettävältä ja selkeältä. Tosiaan sitä valkoista vuorikangasta ei meinannut aina huomata sieltä kuvasta. Tällaisia kuvallisia ohjeita voisi ollakin enemmän, vaikkakin se on työlästä bloggaajalle. Tämähän innostaa vielä enemmän kokeilemaan, vieläkö vanhat ompelutaidot ovat hallussa. ;)
saara
Kiitos ja kumarrus, loistavat ohjeet =)
VastaaPoistaKiitos! Todella selkeät ohjeet. Kassiin pitäisi tuota kokeilla, mutta nyt voisi vaikka onnistua... Tuota vetoketjuasiaa kun olen kauan mielessäni pyöritellyt ja miettinyt kuinka olisi viisainta tehdä... =)
VastaaPoistaIhanaa ihanaa, kiitos!! Mä oon kiltisti ootellu lupaamaasi ohjetta ja nyt odotus palkittiin! Jospa tällä sun ohjeella onnistuis paremmin ku omalla... Eli kokeilemaan ku vaan ehtii!
VastaaPoistaKiitos, olen miettinyt pussukoiden vuoritusta ja tämä tuli kuin tilauksesta :) Sulla on kyllä silmää kuoseille ja kaikelle :) Tulee hyvä mieli kun blogiasia katselee!
VastaaPoistaHyvät ohjeet! Innostaa kyllä kokeilemaan :)
VastaaPoistaSinun blogi on kaikkinensa ihana ilo silmälle ♥
Ihanat kuvalliset ohjeet. Selkeät.
VastaaPoistaTosi hyvät ohjeet! Kiitos!
VastaaPoistaKiitos ohjeesta! Varmasti kokeilen jossakin vaiheessa!!!
VastaaPoistaKiitos ohjeesta se vaikuttaa todella hyvältä! täytyy kokeilla heti huomenna:)
VastaaPoistaKiitos ohjeesta! Heti piti ottaa testauksen alle vaikka kaavaa en voinut tulostaa, yritin sitten vain piirtää vetoketjun mittaan sopivan kaavan :)
VastaaPoistaVoisiko tuohon kaavaan vielä saada mitata kaikista sivuista? Jos ei ole tulostusmahdollisuutta niin olisi helpompi piirtää.
Olin kuvitellut että tuollaisen pussukan ompeleminen on mahdottoman vaikeaa, mutta eihän se ollutkaan :)
Aurinkoista kevättä!
Tanja
Hienoa, että ohjeesta saa selvää! Ja ihanaa kun voin olla avuksi, tulee super hyvällä mielelle! :)
VastaaPoistaTanja: Lisäsin kaavaan nyt mitat, joten kiitos ehdotuksesta, se olikin hyvä juttu :)
Hyvä ja selkeä ohje! Heti alkoi syyhyttämään että pitää kokeilla pussukka pyöräyttää. Kiitoksia!
VastaaPoistaKiitos, juuri tätä olen kaivannut. Avaruudellinen hahmottamiskykyni lähenee nollaa mutta tämän ohjeen ymmärsin! Jes, tulen kokeilemaan!
VastaaPoistaKiitos ohjeesta! =)
VastaaPoistaKiitos kun jaoit ohjeen. Ohje on jopa niin helponnäköinen että itsekin uskaltaudun kokeilemaan. :)
VastaaPoistaKiitos hyvästä ja selkeästä ohjeesta! Heti piti kokeilla ja tuotos löytyy blogista...
VastaaPoistaKaltaisiani ompelutampioita ajatellen, ohjeessa kannattaisi ehkä mainita, että vetoketju kannattaa jättää auki ommellessa. Oli vähän hankalaa kääntää pussukkaa ja yrittää sitten aukaista vetskaria nurjalta puolelta :D Etenkin ku vetoketjuni oli vanha...
Kiitos !
VastaaPoistaMinäkin odottelin kieli pitkänä tätä ohjetta, tulostan talteen.
Kiitos ohjeesta! Tässä joku päivä mietin, että olisi kiva, jos jossain käsityölehdessä selitettäisiin miten näitä pusseja tehdään, mutta loistavaa että sinä sen teit. Pidän muutenkin kovasti sivuistasi.
VastaaPoistaKiitos vielä ohjeesta; muutama on tullut ommeltua jotta voi antaa kummilapsille lahjaksi kun syntymäpäiviä on tulossa useammat :)
VastaaPoistaMe otettiin ohje käyttöön myös äitienpäivää varten. Lapset piirtävät valkoiselle vahvalle lakanakankaalle kangasliiduilla ja sitten minä hoidan ompeluhommat. Mummit saavat sitten pussukoita, isonsin vähän kaavaa niin voi tehdä useamman kokoisia pussukoita. Ja tottakai lapset halusivat tehdä pussukat myös itselleen, sisälle laitettiin PUL-kangasta.
Tanja
Todella hyvä ohjeistus! Itselläni on pussukoiden tekemisessä tuottanut ongelmia juuri tuo vetoketjun kulmareunat! Nyt ohjeesi perusteella ymmärsin kuinka reunoista saa siistit! Kiitos ohjeesta
VastaaPoistaIhana ohje! Multa myös puuttuu avaruudellinen hahmottaminen täysin, en oo uskaltanut kokeilla tällaista kun ryssin välillä pussilankanankin ompelun! Jos nyt onnistuis...
VastaaPoistaHyvät ohjeet sinulla! Meilläkin on innolla ommeltu samanmallisia pussukoita ja olen pähkäillyt vetoketjun ompelun kanssa. Kaavat sain viime vuonna synnäriltä saamastani Liberon näytepurkkipussukasta. Purin vain äklön nailonpussin auki ja käytin sitä kaavana. Helppoa ja kaavakin on kestävä.
VastaaPoistaIso Kiitos selkeästä ohjeistuksesta! Sekä vuoritus, että vetoketjun ompelu olivat mulle uusia kokemuksia, vaikka ikää on jo yli 30...
VastaaPoistaParas tunnustus oli, kun ompelija-äitini kehui lopputulosta moitteettomaksi! Tätä ennen olen aina jättänyt nuo "muka vaikeat" ompelut hänelle :)
Kiitos todella selkeistä ja ymmärrettävistä ohjeista! Ihana villakoira-pussukka syntyi helposti ilman hampaiden kiristystä :-)
VastaaPoistaOlisipa hauskaa saada lisää yksityiskohtaisia ompeluohjeita pikku lahjoihin......
Mielestäni selkeä ohje, tosin ensimmäiseen kokeiluun en saanut vetoketjun päitä aivan priimoiksi, mutta jäipähän varaa parantaa. Kiitos ohjeesta, kuten monelle muullekin, apua oli erityisesti tuon vetoketjutuksen suhteen.
VastaaPoistat. Riikkakp
Kiitos ohjeesta! Täytyypäs kokeilla, onnistunko??!! Kesäiset terkut Reininmaalta (Rheinland-Pfalz) Lounais-Saksasta!! nimimerkillä "porilainen minäkin" = porissa syntynyt ;)
VastaaPoistaToinen porilainen kiittää hyvästä ohjeesta. En nyt ihan täysin ohjeistustasi noudattanut, mutta melkein. Huomattavasti parempi tuli kuin ilman ohjeita.
VastaaPoistaKiitos ohjeesta! Toimii ja onnistuin! :)
VastaaPoistaKokeilen ehdottomasti ohjetta, kunhan löytyy sopiva kangas!!! Kiitti ohjeesta! :)
VastaaPoistaKokeilen. Kyllä näillä ohjeilla selviää. =)
VastaaPoistaKiitos myös täältä! Sain ohjeilla tehtyä oikein kivan synttärilahjapussukkan vauvakaverille.
VastaaPoistaKäy kurkkaamassa, sinullebykatja.blogspot.com :)
Onnistuin sähläämään ekan viestin :D
Kiitos ohjeesta, nyt on kokeiltu! :D Ja lisää pitää varmaan tehdä...
VastaaPoistaKiitos ohjeesta! Meidän versio on tällainen http://elamantapaidiootti2.blogspot.com/2010/09/pikku-pussukka.html
VastaaPoistaKiitos todella paljon hyvästä ja selkeästä ohjeesta! aloittelijakin onnistui:)
VastaaPoistaKiitos kaunis hyvästä ja helposta ohjeesta! Pussukan teko onnistui mainiosti!
VastaaPoistaJa muuten,sulla on tosi ihana blogi ja tätä on ilo lukea! :)
Minäkin kokeilin ja heti jäin koukkuun :). Kiitos hyvästä ohjeesta!
VastaaPoistaTänään syntyi ensimmäinen pussukkani ja ohjeena tämä. Niin hienoa kun toiset jaksaa opastaa ja kuvata! Kiitos! Ohje oli hyvä ja selkeä!
VastaaPoistaKiitos selkeästä ohjeesta! Eilen syntyi ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen pussukka!!
VastaaPoistaOhje on testattu ja erinomaiseksi havaittu ;) Kiitos ;)
VastaaPoistaMielettömän hyvä ohje! Voisikin kokeilla tehdä ja käyttää noita kaapissa olevia kankaita pois :o)
VastaaPoistaKokeilin kanssa pussukkaa <: kuinkahan kun tein tuohon tuon tikkauksen jota sinä et tehnyt, kuinka ompeleen saa vetoketjun lähelle nätisti? minulla se ei onnistunut. olisi siis varmaan parempi tehdä ilman tikkausta..?
VastaaPoistaKiitos ihanan helposta ohjeesta! Marimekon kankaasta syntyi paljon suloisia pussukoita joululahjaksi ystäville ja sukulaisille... :)
VastaaPoista-Memmu-
Kiitos selkeästä ohjeesta! Pussukka valmistui nopeasti ja vaivattomasti!
VastaaPoistaOlin epätoivoinen miten onnistuisin pikku pussukkojen ompelusta ja löysin hienon ohjeesi. Pussukka onnistui hyvin, ilman vetoketjujalkaa, jalka oli hukassa! ;) Lämmin kiitos taitavalle ohjeistajalle.
VastaaPoistaKiitos ohjeesta! Kokeilen ja bloggaan, jos saan siistin version aikaiseksi. Harjoittelukappaleissa vetoketjujen päät jäivät vielä irvistämään.
VastaaPoistaKiitos hyvästä ohjeesta! Pussukka onnistui helposti sen avulla. Näitä pitää tehdä lisää ja eri kokoisia... :)
VastaaPoistaAivan mielettömiä pussukoita sulla! Huumaannuin. Ihmettelin, miten olet saanut niin tavattoman kauniin sileitä pussukoiden pinnoista. Tukikankaassa sen salaisuus. :) Taidan kokeilla itsekin sitä.
VastaaPoistaBlogisi pääsee ehdottomasti Suosikki-kansioon.
Innoissansa, Miiru
En olekaan tänne ennen eksynyt, mutta sähän teet aivan ihania pussukoita! :)
VastaaPoistahieno pussi!!!
VastaaPoistaSuuri kiitos ohjeesta! Sain ensimmäistä kertaa pussukasta 'oikean' näköisen ilman että sisäpuoli on epäsiisti tai vetoketju ei sovi..
VastaaPoistaNyt ostaan kaikkia ihania vuorikankaita ja tekemään suurempi!
Oon tosi tykästyny tähän ohjeeseen. Sain aikaseksi sillä kaksi erikokoista pussia ja olo on onnistunut! Kiitos, että viitsit nähdä vaivaa ohjeen tekemiseen.
VastaaPoistaOlen muuten laittanut ohjeestasi maininnan blogiimme.
Tein ekat pussukat opastuksesi mukaan. Hienoa, että olet viitsinyt kuvata tänne yksityiskohtaisen ohjeen.
VastaaPoistaTäällä Ulvilalainen isoäiti myös bloggailee jotakin vaatimatonta... minut ja pussukat löydät täältä: http://mamunmaailma.blogspot.com/. Kiitos suurenmoisesta ohjeestasi!
Kiitos todella paljon ohjeesta ja kaavasta. Tosi selkeät ohjeet ja helppo ja nopea tekoinen tämä pussukka kun kokeilin =) Laitoin linkin tähän ohjeeseen postauksessa jossa pussukan esittelin.
VastaaPoistatäytyy olla hyvä ohje,koska minäki ymmärsin ja sain tehtyä tästä kivan pussukan itelleni..
VastaaPoistakun ompelet yläkulman,niin ompeletko siis esim. vuorikankaan puolelta ja siitä vetoketjun päältä sinne päällykankaan puolelle? en saanu kuvasta selvää,mutta ite tein niin ja tuli ihan ok:n näköinen (toki parantamista vielä...)
iso kiitos kuitenkin ohjeesta,eipä olis muuten tullu varmaan koskaan edes kokeiltua ilman näin selkeää ohjetta! :)
Täytyy kans kehua ohjetta; arviolta piirsin tuon kuvan mukaan kaavat, kun tulostin ei toimi tällä hetkellä ja tuli oikein hyvä pussukka! täytyy käydä ostamassa lisää vetskareita jotta saa jouluksi lahjoja ;)
VastaaPoistakiitos loistavasta ohjeesta!
Marppa: Jos ymmärsin kysymykses oikein niin en ompele vetoketjun päältä vaan jätän noin puol senttiä tyhjää tilaa ennen vetoketjua. Tuo pieni väli antaa hyvin tilaa kulmalle kun se käännetään oikein päin. :)
VastaaPoistaJa mukavaa että ohje on ollut avuksia monelle!! :)
Joo,ymmärsit oikein ja minä ymmärsin ohjeenkin seuraavana päivänä,ku olin tarpeeks monta pussukkaa tehny :) Ja niinhän se tuossa ohjeessa oli,että "Jätä pienen pieni väli.." mutta minä en sitte ymmärtäny,että millon se pieni väli ommellaan umpeen ;) ja sitähän ei sitte ommeltu ollenkaan.. Mutta nyt taas pussukoita tekemään.. :)
VastaaPoistaKiitos ohjeesta, lopulta sain pussukan tehtyä. Tosin en tietenkään tehnyt täysin ohjeen mukaan vaan tein sen kokoisen pussukan kuin kangasapala sattui olemaan. Mutta kuva kuvalta kävin ohjettasi lukemassa ja seuraava pussukka tuleekin jo lennossa, luulen.
VastaaPoistaVetoketjun kääntymisväli on minulle hiukan mysteeri, mutta selvinnee tehdessä!
Ihanaa! Paljon kiitoksia tästä ohjeesta. Ihanaa kun joku jaksaa ajatella meitä ei niin näppäriäkin ja jakaa hyvät ohjeensa :)
VastaaPoistaHyvä ohje, nopeasti valmistuva pussukka. Kiitos tästä, tällä mennään tänä jouluna ne ihmiset joille ei oikein tiedä mitä antaisi =)
VastaaPoistaKiitos loistavasta ohjeesta! Katselin ja tallensin sivun konelle, kunnes eilen oli vapaapäivä ja innostuin.. tein siltä istumalta 8 pussukkaa, viimeisimmissä aloin soveltaa ohjetta, vähän lisää korkeutta, vähän lisää leveyttä jne. Kiva ohje, näitä lisää!
VastaaPoista-katja
Kiitos paljon ohjeesta! :) Tein pussukan ja laitoin kuvan minun blogiin. Varmaan teen lisääkin.
VastaaPoistaheippa!
VastaaPoistaUskomaton, että löytyy näin viitseliäitä ihmisiä et jaksaa ohjeistaa ja auttaa ompelujutuissa alkutaipaleella olevia ihmisiä, Suuret kiitokset selkeästä ja hyvästä ohjeesta. Eräski pussukka on tullut hurautettua..
-eLLi
Hieno ohje, kiitos! Ainakin näissä miun tekemissä jäi vuorikangas vähän pullottamaan ikävästi ja vuorikangas tunki vetoketjun väliin. Pari pussukkaa kokeiltuani tein vuorikankaasta pikkasen pienemmän (0,5 cm saumavaroilla) niin se asettui siististi.
VastaaPoistaEnsimmäisessä pussukassa meinas menna hermot lankojen päättelyyn, kun ei ole saumuria ja pitää siksakilla huolitella reunat. Seuraavaa pussukkaa varten keksinkin siksata ympäri sekä päällyskankaasta että vuorikankaasta leikatut palat heti ensimmäiseksi. Säästää hermoja varsinkin sivusaumoja ja pohjakulmia päätellessä.
Ihastuin vallan noihin aplikointeihin. Pitää vähän testailla niitäkin. Tämä helppo pussukkaohje sai minut innostumaan ompelusta monen vuoden tauon jälkeen, kiitos kaunis!