23. tammikuuta 2014

Miauh ja khrr...






Nyt tulee kasa kissoja! Miauh!

Näistä kisuista lähti kolme joululahjapaketeissa rakkaille lapsukaisille ja yksi jäi kotiin maukumaan.

Nämä ovat tuloksena siitä kun sain vihdoin ja viimein ostettua itselleni seulan, raakelin ja värejä Emotuotannolta. Olinkin sitä jo pari vuotta suunnitellut ja saanut lahjaksikin avustuksen niiden ostoon jo vuosi sitten. Toimitus ja palvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Ovat ne kyllä niin helpottavat välineet isojen pintojen värjäykseen. Ei enää isojen pintojen tuputuksia käsin. Kisut on täytetty askarteluvanulla ja reunasta koneella ommeltu aukko kiinni.

Yksi tilauskin tuli vihreästä kissasta, aika mielenkiintoinen siitä varmasti aikanaan tulee ;)

Värit: Emotuotanto






Kädentaidonmessuilta viimevuonna ostettu Murun kissaneulos pääsi lapasiin. Vuorena on pehmoista teddykangasta. Hyvän kaavan löysin Mallikelpoinen blogista syksyllä, joka sittemmin on siirtänyt kaavat maksulliseksi (4 euroa) kaavan väärinkäytösten takia. Hintahan on oikein edullinen, koska kaavat ovat oikein istuvat! Suosittelen!

Kaava: Mallikelpoinen
Kangas: Muru

16 kommenttia:

  1. Ihania kissoja! Itselläkin olisi aikoinaan itsetehty seula ja raakeli varastossa, muttei ole tullut vuosiin käytettyä. Helpottaa kyllä painotyöskentelyä suuresti! Lapaset on upeat myös, pitääkin tuota kaavaa käydä katsomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, helpottavat todellakin. Vaikka ei kovin yksityiskohtaista jälkeä saakkaan tehtyä ilman valotusta, mutta pärjään varmasti nyt hetken ihan näillä. Tosin nälkä kasvaa syödessä, joten varmasti valotustakin tulen jossain vaiheessa harkitsemaan.

      Poista
  2. Kauniita kissoja =) vaikken erityisemmin kissafani olekaan. Lapaset näyttää oikein suloisilta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Perheessä on yksi pieni tyttö, joka on kova kissafani. Häntä ajatellen tein kissan ja samalla muotilla niitä syntyi sitten muillekkin. :)

      Poista
  3. Heips! Ensimmäistä kertaa sivuillasi! Kauniisti viimeistellyn näköisiä tekeleitä! Saanko tiedustella, mistä olet tilannut tuota omalla logollasi kirjottua nimikointinauhaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva on kun löysit sivuilleni ja kiitos kommentista! Nuo minun nauhani on itsetehtyjä. Ohje niihin löytyy sivuiltani, tuolta ylhäältä vasemmalta. :)

      Poista
  4. Mahtavia kisuja! Sekä painettuna, että ommeltuna.

    VastaaPoista
  5. Ihania! Ompelitko lapaset ompelukoneella vai saumurilla? Itse yritin just tehdä lapasia lapselle ja peukun kurvit oli vähän turhan jyrkkiä saumurilla minun taidoillani, lopputulos ei ollut kauhean hyvä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tiitu! Sekä, että. Nuo kaarteet ompelin tavallisella ompelukoneella ja siksakilla reunat. Suorat linjat tein saumurilla. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...