Vihreät haalarit taskuilla


Olin jo kauan ihastellut Eurokankaassa olevaa oliivinvihreää sammarikangasta. Sitä jokin kerta otin palan mukaan ja ajattelin siitä tehdä joko haalarit tai mekon. Haalarit siitä sitten syntyi, koska luulen, että niitä tulee käytettyä enemmän ja koska meidän neiti ei vieläkään kävele niin haalarit senkin takia hyödyllisemmät. Pohjakaava näihin oli Ottobreen mustikkahaalarit. Tosin aika monta muutosta näihin tein. 

Eteen ja taakse halusin vekit, joten puolitin kaavat osiin, lahkeita levensin ja lisäsin kuminauhat ja reunoille tein taskut. Taskujen pohjana on keltaista veloria ja reunoina valkoista resoria. Vetoketjun olisin laittanut mielummin vihreänä, mutta varastosta ei löytynyt joten valkoinen sai kelvata. Olen niin kärsimätön ompeluiden kanssa, että seuraavaan päivään en jaksa odottaa vaan käytän sitten jotain muita materiaaleja. ;) Toki jotkut projektit odottavat jotain tiettyä juttua, mutta niiden on tapana jäädä sitten roikkumaan vähän liiaksikin.

Kaava: Ottobre 6/2009 (oma muokattu)

Meillä on äidin työt ja tytön päivähoito nyt alkanut ja molemmat ovat toistaiseksi sujunut loistavasti. Ompelut ovat jääneet hiukan vähemmälle, mutta ehkä tästä sitten taas  :)

Laitoin muuten tuonne Hippulaan pari pussukkaa, jotka ovat vain lojuneet hyödyttöminä laatikossa. Käyppä kurkkaamassa :)

Kommentit

  1. Oi, ihan mielettömät haalarit! :)

    VastaaPoista
  2. onpa hienot ja niin siistit! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat haalarit! Tuo kangas on tosi kauniin väristä, itsekin sitä ostin kun Suomessa käväistiin. Tulee ihan mieleen metsät ja sammaleet. Mulla on muutenkin kaikki syysvaatekankaat nyt vihreitä, ihme vihreä kausi menossa :D

    VastaaPoista
  4. On kyllä söpöset haalarit :)

    VastaaPoista
  5. Onpa hyvän näköiset haalarit! Itsekin tykkään sametista lastenvaatteissa.

    VastaaPoista
  6. On kyllä ihana haalari. Mukavasti nuo keltaiset taskut piristää tuota syksyisen vihreää kangasta.

    VastaaPoista
  7. Ihan tosi mageet :) Mullakin on jemmassa tuota eurokankaan sammaria kaapissa ja suunnitelmakin jo sen varalle :)

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka kauniit haalarit!. Tykkään kovasti :)

    VastaaPoista
  9. Oletpas värkännyt suloiset haalarit!!! Pitäisikin ommella tuollaisia kun on vielä vaippaikäisiä, pöntöllä läyville ei enää viitsi haalareita pukea joten pitäisi ottaa nyt ilo irti tästä vaippakaudesta. ;)

    VastaaPoista
  10. Kivat haalarit! Vekit edessä antaa kivasti ilmettä!

    VastaaPoista
  11. ÄÄÄ! Mitkä ihanuudet! :)

    P.S. Miltähän nää näyttäs aikuisella 8)

    VastaaPoista
  12. Nätit on ja hyvin tuo valkoinen vetoketjukin sopii. Minulla käy usein samalla tavalla ja sitten on pärjättävä sillä, mitä kotoa löytyy. Voitko uskoa, että tänään loppui valkoinen ompelulanka! En jaksanut ja ehtinyt kauppaan, joten luonnonvalkoisella huristeltiin loput.

    -Paula

    VastaaPoista
  13. Aivan ihanat! Mulla on just sama vika, yhtään ei voi odottaa mitään hankintoja sillon kun inspiraatio iskee... tuota samaa vakosamettia minäkin katselin eurokankaassa, mutta ostin sitten sitä kukikasta versiota. En kyllä tajua, miten saat noi resorit tohon kiinnitettyä noin siististi, respect! Niin ja jo se kaavoista ompeleminen on tietysti kunnioitettava taito... :)

    VastaaPoista
  14. Tosi hienot haalarit. Tykkään muutenkin blogistasi ja käsitöistäsi ja halusin jakaa omassa blogissani sinulle tunnustuksen.

    VastaaPoista
  15. ihanat! kivasti valkoinen ja keltainen raikastaa tummaa vihreää :)

    VastaaPoista
  16. Upeat! Väri on just mun mieleen :)

    VastaaPoista
  17. moikka! Eksyin sun blogiin täysin vahingossa ja jäin ihan koukkuun <3 Onko sulla muistikuvaa missä OttoBressä on tuo mustikkahaalarin ohje, josta olet modannut tämän haalariversiosi? Selailin niitä muttei tullut vastaan. Jatkahan upeita teoksia ja meidän muiden inspiroimista!! :) Ihanaa syksyä!

    VastaaPoista
  18. Anonyymi: Kiva että jäit koukkuun ;) Se innostaa kyllä jatkamaan blogin pitämistä! Mustikkahaalareiden ohje löytyy Ottobre 6/2009 numerosta, siitä vain ompelemaan :D Mukavaa syksyä myös sinulle!

    VastaaPoista
  19. Aivan ihanat haalarit. Mulla on tuota samaa kangasta, monet housut olen siitä tehnyt, ihanan sävyistä ja kestävääkin kangasta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti