Ideoita vaikka joululahjoiksi!

Olen kerännyt sieltä sun täältä kivoja ideoita, joita voisi joskus kokeilla. Joitain on tullut tehtyä, mutta suurin osa on tekemättä. Halusin jakaa parhaimmistoa teidän kanssa, jos vaikka näistä olisi hyötyä edes jollekkin. Osa sopisi kivasti vaikka joululahjoiksi. Klikkaamalla kuvaa tai kuvan alla olevaa tekstiä pääset alkuperäiselle sivulle, josta löytyvät ohjeet. 

Inspiroivaa joulun aikaa!

Lapsen reppu


Vauva lahja
Bodeista ja sukista tehtyjä muffinseja


Virkattu kori
Kuvalliset ohjeet korin tekoon.


Lapsen naamiaisasu
Kuvalliset ohjeet puvun tekoon.


Avaimenperiä
Kuvalliset ohjeet ja kaavat.


Mustekala
Hyvät kuvalliset ohjeet.



Virkatut lasin aluset




Maalatut kivet
Kiva idea, jota voi kehittää eteenpäin. Tästä ei erityistä ohjetta löydy, mutta ispiraatiota sitäkin enemmän.



Sukista apinaksi
Miten ihana idea!
(ohje englanniksi)



Vauvan tossut
Kaavat ja ohjeet
(ohje englanniksi, linkki-sivut ovat ranskaksi, mutta sieltä löytyy linkki ohjesivuille, jotka ovat englanniksi)




Tikkunuket
Ihana ja helppo idea!
(ohje englanniksi)



Mukeista valot
Kiva ja edullinen idea!
(ohje englanniksi)



Joulukoristeita
Muovailutaikinan ohje.
(ohje englanniksi)



Pussukan ohje
Selkeä kuvallinen ohje.
(ohje englanniksi)




Vauvan tossut
Todella selkeä kuvallinen ohje ja kaava.
(ohje englanniksi)



Helpot legginssit
Todella selkeät kuvalliset ohjeet.
(ohje englanniksi)



Halla-hattu
Suomenkieliset ohjeet!



Kankainen, iso säilytyslaatikko
Selkeä ohje.
(ohje englanniksi)




Kirjamerkit
Mahtava idea!

(ohje englanniksi)

Kommentit

  1. Kiitos näistä linkeistä! Oma to-do lista kasvoi taas muutamalla uudella idealla :)

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos! Pari näistä löytyikin jo omista kirjanmerkeistä, ja uusia vinkkejä pitää aina metsästää. Kyllä näistä moni päätyy omallekin to do -listalle :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat muffarit j akivao ivallus tuo kirjanmerkki...

    VastaaPoista
  4. Omistakin "pinnauksista" löytyy osa näistä, kumpa vain ehtisi tekemään kaikki kivat ja ihanat jutut... Pinterest on kyllä ihan loistava paikka! Ja kun niin moniin juttuihin löytyy myös hyvät teko-ohjeet. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinterest on kyllä loistava! Sieltä löytyy ihan mitä vaan etsii ja paljon vielä päällekkin. :)

      Poista
  5. Kiitos vinkeistä! Taidan tutustua ainakin pussukan ja kirjanmerkkien ohjeisiin. Aivan ihana yöpaita ja tilkkupeitto tuolla aiemmissa postauksissa! <3

    VastaaPoista
  6. Hyvä vinkkilista, varmasti tarpeellinen monelle! :)

    VastaaPoista
  7. Kuinka iso tuo ihana pussukka on? Kuvasta jo näkee jonkin verran mutta mahtuuko siihen esimerkiksi kokonainen 7 veljestä lankakerä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäisi mitat tuolle olevan 23cm pitkä, 10cm leveä ja 10cm syvä. Mutta ohjeissa näytti olevan ohjeet myös pussukan koon suurennukseen, joten ohjeita lukemaan ja tekemään :)

      Poista
  8. IHANIA ideoita!!! Kauhea hinku kokeilla tuota mustekalaa!
    -tanja
    ---
    http://saumaton.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo mustekalakin oli ihana idea ja uskon, että on myös aika nopea toteuuttaa kun ompelukonettakaan ei tarvitse.

      Poista
  9. Voi Hippu, kiitos tästä postauksesta. TUlin jo hyville mielin näiden katsomisesta!! Ei muuta kuin linkkien sivuille ja näpräämään....

    VastaaPoista
  10. Voi että olet viitseliäs! Tuolla oli jo monta mitkä pitää laittaa kirjanmerkeihin!!!

    VastaaPoista
  11. Mahtavia ideoita, kiitos näistä löydöistä!

    VastaaPoista
  12. Kiitos ideoista, Hippu! Monta menee toteutukseen ja muutaman omankin idean sain :)

    VastaaPoista
  13. kiitos ihan älysti näistä ideoista! :) t. Leenu

    VastaaPoista
  14. Taitavat koululaisten isät saada kirjanmerkit, kiitos idean jaosta!

    VastaaPoista
  15. Believe in me, I recognize exactly how you are emotion.
    To tighten sagging skin can now be carried out safely and securely and in a natural way.



    Here is my web site Therestaurantatsouthsea.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti