Jouluriemuja ja lahjoja

Joulu oli ihanan erilainen. Tänä jouluna ihan ensimmäistä kertaa ei lähdetty kotoa kuin hautausmaakäynnille. Muutoin saunoimme, söimme, odottelimme pukkia ja ihastelimme pukin tuomia ihania paketteja ihan vain kotona. Oli ihanan rauhallista ja eikä ollut kiire mihinkään. Pukki oli muistanut meitä kaikkia ihan hirmuisesti! Kiitos niistä kaikista kuuluu läheisille ja tietysti itse pukille. Meidän tyttökin reippaasti heilutti pukille jo kun näki hänet ikkunassa. Oli pukin apurina ja iloisesti lauloi muiden mukana pukille. Ja saipa hän sen kauan toivomansa hepankin pukilta ;)





Tälläisiä hius/rinta/laukkukoruja tein jo ennen joulua, tietämättä mitä niille tekisin. Pukinkonttiin niistä osan laitoin ja muut odottavat vielä kaapissa. Tämän tyyppisiä koruja olen jossakin nähnyt, mutta hukannut olen linkin johonkin. Nämä ovat yksinkertaisia tehdä, ja hiukan kuvioita ja kankaita muokaamalla saa uuden näköisiä koruja. Korujen lukot ja pinnit olen tilannut täältä. Palvelu oli nopeaa ja sujuvaa ja toimivat ainakin vielä ilman valittamista.






Vanhemmilleni neuloin lämpöiset villasukat, jotka olivat erittäin toivottuja, koska ovat juurikin muuttaneet kerrostalosta vanhaan omakotitaloon. 

Niin ja hiukan tylsiä ovat nämä minun kuvani taas, koska pimeässä jouluaaton aattona näitä kuvailin vaikka olisi pitänyt jo olla nukkumassa. :)

Kommentit

  1. Suloisia koruja! Ja nasevia perussukkia - varsinkin vihreiden väritys on oikein mukava.

    VastaaPoista
  2. Hello,

    you make very lovely thinks.I like yor colors very very match!!!

    Greatings send you Conny

    VastaaPoista
  3. Ihania nuo korut! Ja mitä herkkuja löytyikään tuon linkin takaa..!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihastuttavia koruja ja kauniita sukkia. Täytyy kyllä ihmetellä, että miten ihmeessä olet saanut noin hyviä kuvia niistä... taidat olla ammattilainen valokuvaamisessakin... jos on antaa vinkkiä, niin lisää kommentti tänne.
    Rauhallista uutta vuotta kaikille.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti